keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Pilkkutakki ja kumppanit ovat täällä taas!


Cupcakelta tuli ulkovaatteiden lisätoimitus: nyt saa taas huippusuosittua pilkkutakkia joka_koossa! Myös tyttöjen ulkohousua on täysi koko-skaala jälleen saatavilla.

Myös muihinkin malleihin tuli täydennystä ja sadeasuja sekä thermoasuja tytöille ja pojille! Nyt näitä ei enää täydennetä tänä keväänä, joten omansa jos haluaa niin kipin kapin ostoksille.

torstai 17. helmikuuta 2011

Norlie - Royal attention


Norlielta tuli erä vaatetta, nyt ensimmäisen kerran meille. Vauva-kokoja, myöhemmin sitten niitä isompiakin. Mutta pienillä lähdetään nyt liikkeelle, sillä nimenomaan pienissä vaatteissa kyseinen valmistaja on mestari.

Vilpittömästi voi todeta sen, että näissä todella harvinaisella tavalla yhdistyy Laatu ja Design, isoilla kirjaimilla. Bodyt esimerkiksi ovat puuvillaa, mutta todella pumpulin pehmeää ja silti tiheää kudosta, joka ei käytössä veny muodottomaksi. Värit hillittyjä ja yksityiskohdat mietittyjä. Ajattomia klassikkoja jo syntyessään.

Ei varmasti ole sattumaa että jopa Tanskan hovissa kaikkein pienimmät puetaan Norlien vaatteisiin.

Valmistajan kotisivuilta lainattua:

"Royal attention:
Norlie clothes are suitable and used in many situations - from children in kindergarten to the royal prince and princess of Denmark."

Ihan pian päivitämme nämä myös myyntiin.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

CIFF KIDS Trendshow AW 2011


Kävimme Kööpenhaminassa CIFF Kids -messuilla katsomassa ensi syksyn mallistoja. Messuilla oli mukana mm. Ticket to Heaven, Cupcake, Phister & Philina, Mini A Ture, Reima, Noa Noa Miniature... Samalla olivat myös aikuisten CIFF -muotimessut ja sielläkin tuli pyörähdettyä, mutta suurin mielenkiinto kohdistui toki lastenvaatteisiin.


Messuilla oli hieno CIFF Kids Trendshow, josta yritin ottaa kuvia vaikka se olikin hiukan haastavaa nopeatempoisuutensa vuoksi. Näytöksen videot olen lainannut CIFF Kidsin kotisivuilta.

Untitled from Bella Center - Forum Copenhagen on Vimeo.



Näytös oli jaettu neljään eri osioon, joissa teemat vaihtelivat, samoin vaatteiden tyyli. Oli klassista, luonnonläheistä ja värikästä street-tyyliä.


Mieleen ensi syksyn trendeistä jäivät esimerkiksi harmaa väri, kerrostetut tyllihameet, ruudut sekä tytöillä että pojilla. Neuleita näkyi paljon, samoin huiveja asusteina. Tyttöjen legginseistä ei päästä eroon vieläkään, ei myöskään tunikoista. Hopean värisiä kenkiä oli sekä tytöillä että pojilla. Myös lila jatkaa vahvana ensi syksynäkin.


Untitled from Bella Center - Forum Copenhagen on Vimeo.


Kirkkaat neonvärit ovat vielä nykyistä enemmänkin esillä ensi syksynä, vaikka itse odotin, että niitä nähtäisiin jo vähemmän.


Noihin raidallisiin toppahousuihin tykästyimme tyttöni kanssa tyystin. Talvilenkkarit näyttivät myös yllättävän hauskoilta ja ovat varteenotettava vaihtoehto goretex-kengille. (Upeita kenkiä muuten näkyi messuilla huomattavan paljon, erilaisia saappaita ja nilkkureita tytöille ja pojille.)


Untitled from Bella Center - Forum Copenhagen on Vimeo.




Nilkkasukkia yhdistettynä ballerinoihin legginssien päällä näkyi myös. Huomatkaa kuvassa pojan muhkea huivi-asuste. Cool!


Untitled from Bella Center - Forum Copenhagen on Vimeo.




Teimme hyviä hankintoja ensi syksylle, mutta palaamme niihin kun on sen aika. Ensin on elettävä ihana kevät-kesä 2011, esimerkiksi Mini A Turen lähetystä meille lupailtiin jo viikon sisällä.