lauantai 20. marraskuuta 2010

Pitkästä aikaa uutisia tänne...

Syksy on ollut mielenkiintoinen ja kiireinen. Täällä ideariihi on raksuttanut ja uusia kuvioita kuvioita on pohdittu. Nyt näyttää vahvasti siltä, että kevään uusiksi tulokkaiksemme ovat vahvistuneet ainakin iki-ihanat Norlie ja Mini A Ture. Norlielta tulee ihanaa sisävaatetta ja Mini A Turelta puolestaan melko kattava valikoima upeaa ulkovaatetta koossa 74-146! Tuskin maltan odottaa, niin ihania malleja siellä oli...



Cupcaken syksyn kakkosmallisto Celebrate on ollut myynnissä jo tovin. Dramaattista mustaa isoille ja pienille, tytöille ja pojille. Loppuvuoden juhliin.


Ja sitten se Facebook, sinne kannattaa oikeasti liittyä. Olemme aloittaneet talvikauden viikkotarjoukset, mikä tarkoittaa sitä että joka maanantai ilmoitamme siellä uudesta kampanjasta joka kestää aina viikon kerrallaan. Tällä hetkellä on menossa Molo Kids -25 %. (Joitain kokoja on vielä...) Näistä kampanjoista ei pääsääntöisesti ilmoiteta muualla, ellei kyseessä ole jokin aivan Poikkeuksellinen Tapaus.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Sateenkaari-takki


Tälläinen väripilkku pompahti myyntiin, kaverikseen tulivat mustat housut. Ja housuissa takana ne tähti-heijastimet - toimii monenlaisten yläosien kanssa.

Molo Kidsin ystäville on tulossa vielä täydennystä takki-väreihin ja niitä rukkasia otettiin nyt sitten "kaikki mahdolliset" mitä vielä oli jäljellä. Oodottelemme niitä saapuviksi tällä viikolla eli hetki täytyy vielä malttaa. :)

Se Nova Star on nyt vihdoin päivitetty myyntiin ja samantien joudun toteamaan että suosituimmat koot hupenevat hujauksessa eikä täydennyksiä enää saada! Ei ihme, sillä varsinkin farkut toimivat aina, tytöllä tai pojalla ja lähes missä vain.

Kevään uusia tuulia täällä kovasti pähkäillään. Me kuuntelemme myös suurilla korvilla teidän asiakkaiden toiveita, joten jos jokin valmistaja on jota erityisesti kaipaisit niin kannattaa vinkata. :)

maanantai 27. syyskuuta 2010

Naamakirja

Nyt sitä ollaan vihdoinkin sitten myös Facebookissa!

Tykkäämällä pääsee kuulemaan uutuuksista ja kampanjoista sekä keskustelemaan kansamme tuotteistamme. Emme halia tukkia asiakkaisemme sähköpostia jatkuvilla mainoksilla, joten aktiivisin tiedoitus-väylämme on tästä lähtien facebook. Lisäksi lupaamme juhlia fanimäärän kasvua, joten ensimmäisestä sadasta on jo jotain kivaa luvassa...

Yhteystietojemme kohdalta löytyy linkki.

Aurinkoista syys-viikkoa kaikille.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Valkea kuin lumi


Tätä on odotettu! Kuopuksemmekin on nyt sen ikäinen että saa talveksi oikeat kunnon kengät ja valinta ei tuottanut vaikeuksia. Yhtä varmaa kuin kenkien osto on, oli myös se että ne löytyvät kotimaisista Tepsut-kengistä.

Meillä ensimmäinen käyttäjä-kokemus Tepsuista on jo talvelta 2005 ja koska olin silloinkin niihin enemmän kuin tyytyväinen, niitä käytettiin talvi talven jälkeen niin kauan kuin vain koot riittivät. Silloin uusi juttu oli ruskea, joten nyt iloitsen näistä uudemmista tulokaista väreissä: valkoisesta ja vaaleanpunaisesta. Pikku poika tepasteleekin nyt ainakin valkoisilla Tepsuilla, jotka saavat kaverikseen todennäköisesti vielä ruskeat.

Ihan vilpittömästi voin todeta, että yhdet parhaista kengistä joita lapsemme ovat käyttäneet: hyvä luistamaton pohja, muotoiltu niin että jalkaan pukeminen on helppoa, tukevat, lämpimät ja kaikenlisäksi söpöt!

Hyvä Tepsut!

maanantai 20. syyskuuta 2010

Iiihana Nova Star!!


Näitä ihanuuksia tulla tupsahti erä. Ei voi kuin ihastella...


Upeita, reippaita värejä. Trendikästä fiilistä. Laadukkaita materiaaleja. Lapsen omia suosikkeja.


Ovat mukavia leikeissä, kestävät railakkaampaakin menoa. Oivallisia arjen moneen tilanteeseen. Ja äitinä ilahduttaa se, kuinka nämä oikeastaan vain paranevat käytön myötä.


Meillä pikku koululainen ja eskarilainen vaikka nukkuisivat näissä. Ja kyllähän tuon kuopuksen kävely-harjoituksetkin sujuvat mukavasti resori-housuissa. :)

torstai 9. syyskuuta 2010

Tähtiä.


Näitä on nyt kaivattu paljon ja verkkokaupassa on harmiksemme ei oota tällä hetkellä kaikkien värien kohdalla. :(

Onnistuin kuitenkin saamaan meille lisää pienen erän Fjord- ja Berrie-väreillä, ovat jo matkalla tänne ja ilmestyvät kauppaan piakkoin. Tämä siis tiedoksi kaikille, jotka omia hanskojaan vielä etsiskelevät.

Ticketin takkeja ja housuja on myös paljon kyselty. Niitäkin on tulossa, mutta emme ole saaneet valmistajalta mitään tietoa päivämääristä. Odotamme siis itsekin edelleen... Pallotakkeja ja haalareita on siis luvassa, sekä tytöille että pojille!

Meillä on ollut ennennäkemättömän ripeä syksy, kiitos teille lukuisille vanhoille ja uusille kasvoille! <3 Toivottavasti tapaamme uudelleenkin.

maanantai 30. elokuuta 2010

Pieniä!





Kyllä se vain on todettava, että kaikki näyttää liikuttavan söpöltä koossa 68. :) Minusta nuo lapas-haalarit ovat aina olleet ihan omaa luokkaansa, ja tänä syksynä onkin edessä pieni kriisi kun meillä ei kukaan enää mahdu niihin. Huokaus sentään, mutta onneksi saan sentään muuten vain hypistellä niitä.





Nyt ollaan aherrettu myyntiin Cupcaken sisävaatetta, ensimmäinen erä. Se toinen tulee sitten myöhemmin syksyllä ja on suunniteltu loppuvuoden juhla-kautta silmälläpitäen.

Seuraavana myyntiin tulee sitten Ticketin Baggie North monessa erilaisessa värissä ja Phister & Philinalta on tulossa mm. edullista ja todella maukasta toppatakkia. Hiukan kuin Cupcaken pikkusisko tai -veli, jos niin voisin sanoa... Kuvataan nämä siis tänään ja napsutellaan myyntiin alkuviikosta.

Pysykää kuulolla!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Suutarin lapsille ei ole kenkiä...

... eikä meidän lapsilla ollut syksyksi ulkovaatetta. Keväiset olivat jääneet pieniksi. Turhauttavaa.

Kunnes...



Harvoin törmään vaatteisiin, joista olen yhtä innoissani kuin näistä! Täydellinen vaaleanpunainen väri takissa! Reipas vihreä toisessa! <3 Ja housuissakin takana tähti-heijastimet lahkeissa, puhumattakaan cordura-vahvisteista kriittisissä paikoissa (ihan tärkeä ominaisuus varsinkin 5. pojalla).



Näillä pärjätään ihan pakkasillakin kun vain alle laitetaan lämmikettä. Ja jos taas keväällä mahtuvat niin käyttö jatkuu silloin. Ja jos ei, niin tilalle hankitaan ehdottomasti samat!



Tällä kaunottarella tokaluokkalainen tyttäreni aikoo selvitä siistimmässä menossa. Ihastuin malliin totaalisesti jo tilauksia tehdessäni viime talvena ja onneksi tyttärellä tällä kertaa on sama maku kuin äidillä. :)

tiistai 17. elokuuta 2010

Syysmallistoista ennakkotietoa




Paljon on kyselty syksyn kujeita, joten ajattelin tänne hiukan kertoa mitä myyntiin on tulossa.

Cupcakelta siis tulla tupsahti talven ulkoiluvaatteet. Sisävaatteitakin on tulossa, ei kovin laajasti nyt alkusyksystä, mutta myöhemmin syksyllä myyntiin tuleva kakkosmallisto on sitten laajempi. Silloin tulee siis täydennystä Cupcaken sisävaatteisiin, hiukan rauhallisemmissa väreissä.

MoloKidsin ulkovaatteet ovat eilen lähteneet Tanskasta tänne ja sieltäkin valikoima on nyt laajempi kuin koskaan: haalaria, takkia, housua, sisävaatetta... Tästä setistä olen itse oikein innoissani - ihania värejä! :)

Ticketiä tulee "tipoittain", ensimmäiset laatikot ovat jo saapuneet ja uusia tulee pikapuoliin. Sieltäkin on tulossa perinteiset baggiet ja baby baggiet sekä takkia ja housua... Tätäkin valikoimaa laajemmin kuin koskaan aikaisemmin meillä on ollut!

Lisäksi äitiys- & imetysvaatteissa olemme tekemässä uutta aluevaltausta, joten äiditkään eivät jää ilman uutuuksia. :)

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Cupcake Holiday saapui!

Tänään tulla tusahti iso laatikollinen Cupcaken Holiday-mallistoa! Vauvoille ja pikku tytöille herkullista pinkkiä yhdityneenä keltaiseen ja isommille tytöille turkoosia maustettuna häivähdyksellä lilaa. Alan ahkeroida niitä myyntiin tuota pikaa, joten eiköhän ne sinne ilmesty keskiviikkoon mennessä.

Pääsiäiseksikin on muuten suunnitteilla jokin mukava yllätys, mutta siitä ilmoittelen tarkemmin muutaman päivän sisällä. Pääsiäisenä muuten lomailen itsekin ja kauppa ei ole auki lauantaina. Muuten aukiolot ovat tämänkin viikon ihan normaaliin malliin.

Mukavaa viikkoa kaikille!


torstai 25. maaliskuuta 2010

Calou Children




Näitä ruotsalaisia puukenkiä olen havitellut jo piiitkään omalle tytölleni. Meillä on pari kesää hurviteltu Crocseilla ja nyt alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää, joten harkitsen toisen vaihtoehtoa ja yksi varteenotettava on tämä. Näissä on kivan puukenkä-lookin lisäksi muuten ihan kumipohjat joten ei tarvitse pelätä hankkivansa "klopottimia".



Eikös vain olekin söpöjä popoja?


Ja itselleni myös pitäisi sitten saada ikiomat, tämä malli kiinnostaisi hyvinkin paljon. ;)


sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Pikku Stikkari meets Cupcake



Tälläinen Tähtiautoilija päätyi myyntiin tänään...




Ja tämä Sydänkeiju liihotteli perässä. Tilasin näitä (ja muutamaa muutakin) jo aikoja sitten tarkoituksena myydä yhdessä Cupcaken takkien kanssa. No takkejahan ei enää juuri ole, mutta pipoja on nyt tarjolla. Ja meneehän nämä toki monen muunkin jutun kanssa, vai mitä?



Ja pitihän niitä pupu-resorejakin "perusväreissä" ottaa joukkoon myös!



lauantai 20. helmikuuta 2010

Ta-daa! Arvonnan voittaja on kommentti numero...

(kun omani lasketaan pois välistä)...13:
"Munkin suosikki olisi tuo sydänfleece, mutta siitä on jo koot loppu. Toinen suosikki on tuo pallomekko. Vaikka eipä sillä, ihania nuo kaikki mekot ovat!

Johanna"

Nyt Johanna kipin kapin laittamaan meiliä tänne päin, niin sovitaan jatkosta.

Ja muille osallituneille suuri kiitos kommenteistanne! Todella mielenkiinotoista on ollut lukea, mikä kenenkin suosikki on ollut. Joku kommentoi poikien mallien vähäisyyttä, asia johon kahden pienen pojan äitinä itsekin törmään jatkuvasti. Pojille tehdään vähemmän vailkoimaa ja tytöille vain on enemmän vaihtoehtoja: tunikaa, mekkoa, sukkahousua... Mutta tällä saralla pyrin jatkuvasti pitämään silmiä auki!

* * *

Eilisen päivän vietin pienellä työreissulla, mukavaa oli! Helsingissä oli aivan kamala lumi-myräkkä, mutta eipä se haitannut yhtään kun muutenkin oltiin talvisempia tuulia haistelemassa. Ja jotenkin pidän pitkistä auto-matkoista, sinä ajatus juoksee ihan eri tavalla kuin muuten. Nyt sitten ollaan taas palattu tänne pajalle, uusia juttuja päivitellään myyntiin ja teidän tilauksianne pakataan taas.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille piipahtaneille. Ensi viikolla palailen taas areenalle kuvien kera, nyt kamera matkaa omilla teillään joten tällä kerralla mentiin nyt näin. :)


torstai 18. helmikuuta 2010

Lippuja...

Näitä on jo kovasti kyseltykin eli Ticketin välikausihaalarit ja -takit ovat nyt saapuneet varastoon. Haalareissa löytyy Uffoa mustana, pinkkinä, mustapohjaisena kukallisena, sama vaaleanpunaisella pohjalla, pinkkiä pallokuviolla sekä tähtihaalaria. Ne on kuvattukin jo ja ilmestyvät myyntiin viikonlopun aikana. Huomenna olen katsastamassa ensi syksyksi uusia juttuja Helsingissä joten olen koko päivän poissa netin äärestä.

perjantai 12. helmikuuta 2010

Ensimmäinen Arvonta! :)


Tyttö lähti kouluun ystävänpäiväkortit repussaan ja minä päätin laittaa pystyyn tänne arvonnan. Tai oikeastaan tämä on arvonnan ja äänestyksen välimuoto. :) Eli koska Cupcaken kevätmallisto on ainakin omasta mielestäni superkaunis niin arvontakin koskee siis sitä. Laita kommettikenttään mielestäsi kaunein vaate, (mallit näet tuolta BB:n kaupasta, linkki oikealla) ja voit voittaa sen omaksesi! (Tai jos suosikistasi sitten on jo koko loppu, niin saat valita sen toiseksi mieluisimmankin palkintomekoksi.) Aikaa osallistua on tasan viikko eli 20.2. arvon voittajan. Ja muistakaa sitten laittaa kommenttiin nimimerkki. Arvonta alkaa N-Y-T!

Aika vahva veikkaus omaksi suosikikseni on tämä tunika. Meillä aletaan lämmetä lilalle pitkän kypsyttelyn jälkeen. Ja tämän jälkeen en koko kevään aikana mainitse täällä enää oma-aloitteisesti mitään kyseisistä vaatteista. Tämä on lupaus!


Ps. Muutama täydennys malleihin tulla tupsahti tänne: eli isojen tyttöjen farkkua ja sekä tyttö- että poikavauvojen neuletakkia. Tulevat tuonne myyntiin pikimmiten, kunhan ehdin naputella. Uusi suosikkini on kyllä ne vauvojen neuleet, tykkään!

torstai 11. helmikuuta 2010

Kevättä ilmassa...

Huomaan, että tänne on ilmestynyt uusia lukijoita, kivaa! Tervetuloa! Hauska huomata, etten ihan itsekseni täällä höpise kuitenkaan. :)

Ostin ruokakauppa-reissulta uusimman Toivekodin ja siinä on ihana juttu kevätkukista. Aivan pakko mennä heti huomenna haalimaan jotain meillekin. Vaikka olen nauttinut tästä kauniista ja lumisesta talvesta täysin siemauksin niin nuo valkoiset helmihyasintit ovat jotain, mitä ei vaan voi vastustaa. Minulla on muutenkin pakkomielle valkoisiin kukkiin: lempikukkanikin on valkoinen ruusu.

Minulla on vain paha tapa tappaa kaikki viherkasvini, eli leikkokukat ovat loppujen lopuksi enemmän oma juttuni. Haaveilen kyllä oliivipuusta, mutta eipä taitaisi onnistua meillä.




Keväiset ovat myös nämä juuri kotiutuneet villahousut, kestovaippojen päällä käytettäväksi. Meillä on näitä Bebesin villahousuja kerääntynyt kokonainen värisuora, hullaannuin näihin pojan odotusaikana ihan täysillä. Mikä ilo pukea vauvalle näin kauniit housut jalkaan ja kun niiden kanssa voi vielä pitää kestistä, niin mikäs sen parempi? Poika oppii kohta konttaamaan ja voin vain kuvitella kuinka söpöt nuo ampparit ovat sitten pikku vipeltäjän pepun päällä. :))



En ole oikeastaan näillä vanhemmilla lapsillani vakavasti edes harkinnut kestovaippojen käyttöä, silloin niitä ei vielä ollut yhtä laajasti saatavilla kuin nykyään. Mutta nyt malleja on tullut toinen toistaan kauniimpia ja kun käytössäkin ovat osoittautuneet helpoiksi niin meillä mennään pääasiassa niillä.




Bebesin sivuilta lainasin tämän söpön konttaajan kuvan, siinä ampparit on tosi toimissa. :)

perjantai 5. helmikuuta 2010

Piti oikein etsiä...

...ohje Runebergin tortuille! Kotona leivotuthan on aina parempia kuin ostetut, eikös? Hyvää Runebergin päivää!

.....................................................................................
200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria tai fariinisokeria
2 munaa
2 dl erikoisvehnäjauhoja
2 dl korppujauhoja
2 dl mantelilastuja tai piparimuruja
½ tl manteliuutetta tai 2 rkl mantelilikööriä
2 tl kardemummaa
2 dl smetanaa, ranskankermaa tai kermaa, voi olla laktoositon
1 tl soodaa

Täytteeksi:
n. 2 dl paistonkestävää vadelmahilloa

Kostutukseen:
n. 1 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl manteliuutetta tai 2 rkl mantelilikööriä, punssia tai vahvaa vadelmamehua

Päälle: paistonkestävää vadelmahilloa
sokerivesikuorrutetta

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat vaahtoon vatkaten yksitellen. Lisää kuivat aineet. Mikäli kotoa/kaupasta ei löydy manteliuutetta tai et pidä sen melko voimakkaasta mausta, voit käyttää torttujen mausteena hyvin myös mantelilikööriä ja / tai kardemummaa. Sekoita taikinaan lopuksi kermavalmiste.


Käytä Runebergin torttumuotteja, mikäli omistat sellaisia. Myös syväkoloinen muffinssipelti sopii tarkoitukseen oikein hyvin. Tai voit käyttää folio- tai metallisia muffinssivuokia. Voitele ja korppujauhota vuoat. Jaa tasaiseksi sekoitettu taikina niihin. Paina teelusikalla jokaisen tortun keskelle nokare hilloa. Paista 200 asteisen uunin keskiosassa 15-20 minuuttia kauniin keltaisiksi leivonnaisten koosta riippuen.

Kostuta kypsät Runebergin tortut sivelemällä niille maustettua sokerivettä. Laita vielä jokaisen tortun keskelle nokare vadelmahilloa. Koristele sokerivesikuorrutuksella pursottamalla kuorrutteesta rengas hillon ympäri.
.....................................................................................

lauantai 30. tammikuuta 2010

Me halutaan...



...näitä pupuja! Tai ainakin äiti ja tytär haluaa, meidän pojat ei ehkä näistä niin välitäkään.

Meillä on joitain Maileg-juttuja, mutta ei yhtään isoa pupua. Toistaiseksi... Mutta nyt äidin lisäksi tytärkin on tykästynyt näihin, joten vakavat merkit on ilmassa että niitä kertyy meille pari lisää. Koko vain tuottaa päänvaivaa: tulisiko puput koossa m vai l? Ei kai peräti xl - hankalia siivotessa? ;) Vai ovatko?

Tässä pupu-pohdintojen lomassa menen tekemään pullataikinaa. Hyvää viikonloppua kaikille vierailleni! :))

Ps. Kuvat kävin lainaamassa Mailegin sivuilta.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Yksi Cupcaken takki ja muuta mukavaa :)




Nyt on kotiutunut lisää Cupcakea: vaaleansinistä poikien takkia tuli varastoon, tähtitakki ja muut olivat valitettavasti jo loppuneet. :/ Mutta onneksi tuli sitten muuta mukavaa eli lisää mekkoa ja tunikaa. En malttaisi millään myydä näitä pois, mutta pakkahan se on. :) Alan siis naputella niitä myyntiin.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Huh... :))



Täytyy sanoa, että yksi yrittäjä-taipaleeni hektisimmistä viikonlopuista on takana. Nuo Cupcaken uudet kevätvaatteet aiheuttivat ennen näkemättömän ryntäyksen, niin meille kuin kaikille muillekin kauppiaille. Meille takkeja tuli ihan reilusti ja uskoin niiden riittävän maaliskuulle saakka. Nyt on kuitenkin tilanne se, että sydäntakit on kokonaan loppu, samoin housut. Osa tuotteista loppui jo ennen virallista myyntiä, kyselyiden perusteella! Sähköpostissa oli ruuhkaa jo perjantaina takkien ennakkovarauksista, joten kaikkien elämää helpottaaksemme tuoteet tulivat myyntiin jo perjantaina poikkeuksellisesti ilman kuvia. Innokkaimmat saivat siis tilauksensa sisään, mutta koska itse pidän tuotteiden hyvää esittelyä ja asiakkaan informoimista tärkeänä nimenomaan nettikaupassa, en tulevaisuudessa enää toimi näin vaan tuotteet tulevat myyntiin kuten ennenkin: mahdollisimman nopeasti ja asianmukaisesti. :)

Toivon, että saamme takkeja vielä lisää mutta sitä en voi valitettavasti luvata tässä vaiheessa varmaksi. Meiltä on tilaus-listat lähteneet jo viime viikon puolessa välissä, mutta niin on monelta muultakin: Suomesta, Ruotsista, Tanskasta... Eli katsotaan, miten lopulta käy. :)

Kiitos teille kaikille, jotka ovat vierailleet meidän sivuillamme viikonlopun aikana! Niinhän se on, että mitä enemmän asiakkaat tilaavat kotimaisilta yrittäjiltä, sitä isompia tilauksia he tekevät ja näin saadaan myös kotimaista lastenvaate-kauppojen valikoimaa kasvatettua. Ei tarvitse lähteä "merta edemmäs kalaan", sillä onhan asiointi puolin ja toisin helpompaa samojen rajojen sisällä, jos vain tarvittavaa tuotetta löytyy myös Suomesta.

Toivotan myös kaikki tervetulleiksi pikkuiseen putiikkiini Tampereella, aukiolo-ajat kannattaa tarkistaa verkkokaupasta. Juuri nyt olen saanut uudet uljaat hyllyt, joten meillä eletään pienimuotoisissa muuttotunnelmissa kun kalusteita on enemmän kuin tarvittaisiin ja kevään uutuuksia tulee koko ajan pahvilaatikoissaan... Mutta kyllä se tästä pian tasoittuu! :))

Mukavaa viikkoa kaikille!

lauantai 23. tammikuuta 2010

Tänään valmennettiin synnytystä. :)




Tänään oli päänavaus uudelle Tervetuloa Vauva -konseptillemme ja täytyy todeta, että hauskaa oli! Sanna-kätilö oli kyllä tehnyt valtavasti töitä ja kun ammattitaito yhdistetään reippaaseen ja iloiseen esiintymiseen niin sitä oli ilo kuunnella. Kiitos Sanna vielä kerran sekä osallistujien että meidän muiden projektin jäsenten puolesta! Hyvillä mielin lähdetään seuraavaan kertaan. :))

Olen innoissani, että saamme olla toteuttamassa tälläistä lähes ainutkertaista juttua. TAYS lopetti synnytysvalmennukset vuosi sitten ja kyllähän siitä aikamoinen tyhjiö jäi. Muistan itse, kuinka innokkaasti odotin omaa synnytysvalmennustani ja todella pettynyt olisin ollut, jos en olisikaan päässyt sinne. Myös meillä oli silloin luennoitsijana kiva kätilö ja vaikka olinkin lukenut siihen mennessä kasan vauva-oppaita niin muistan saaneeni sieltä paljon henkistä tukea ja lisävarmuutta omaan ensimmäiseen synnytykseen valmistautumisessa.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Onneksi näitä on tulossa vielä rutkasti lisää! :)))





En muistanutkaan, että tämä kevään Cupcake-mallisto on näin hieno! Tilaukset nimittäin tehtiin jo viime keväänä ja eihän tälläinen haperopää muista millään, mitä se pitikään sisällään. Nyt oli näiden jälkeen pakko kaivella muistin lokeroita ja kyllä: Cupcakea tulee lisää vielä paaaljon! Sisävaatetta ja ulkovaatteista muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lähes koko mallisto. Ja ovat taas kerran vieläkin söpömpiä kuin talven ulkovaatteet, myös laatu paranee entisestään.

Kannattaa pysyä kuulolla! :))

torstai 14. tammikuuta 2010

Phister & Philinan tuulet keväällä 2010!





No niin, muutama kappale uutuus-mallistosta on myynnissä ja lisää tulee hiukkasen myöhemmin. P & P muuten alkaa julkaista kahta mallistoa kautta kohti eli näiden talvella ilmestyvien uutukaisten lisäksi tulee myöhemmin keväällä pienempi ja kesäisempi mallisto! Hurraa! (Ja sama koskee Cupcakea, niitä uutukaisia vielä odottelemme - tulossa kaikenlaista sadevaatteista alkaen... IIIK! :)) )

Tuo mekko alkaa jo muodostua klassikoksi, sama (supersöpö) malli vuodesta toiseen, mutta aina onnistuvat keksimään ihan uudenlaisen kuosin. Ei voi kuin ihmetellä suunnittelijoiden luovuutta... Ja raitapaitoja olen jo hamstrannut useita!